Kannattaako auto tuoda Saksasta?
Traficomin mukaan vuonna 2021 Suomeen tuotiin yli 45 000 käytettyä henkilöautoa, mikä on lähes 40 % enemmän kuin vuonna 2017. Maahantuoduista käytetyistä autoista yli 15 000 oli sähkökäyttöisiä. Käytettyjen sähköautojen tuonti on lisääntynyt huimasti, sillä edellisenä vuonna sähköautoja tuotiin hieman yli 10 000 kappaletta.
Käytettyjä autoja tuodaan Suomeen eniten Saksasta ja Ruotsista. Ruotsista tuotujen autojen määrä on laskenut viime vuosina hieman, kun taas Saksasta tuotujen autojen määrä on kasvanut. Autoja tuodaan monista muistakin maista, esimerkiksi Euroopan maista sekä Yhdysvalloista ja Japanista.
Yhä useampi tuo käytetyn auton Saksasta. Maassa on erittäin laaja käytettyjen autojen valikoima. Saksassa on tuhansia autokauppoja ja siellä myydän vuosittain miljoonia käytettyjä autoja. Valikoimasta löytyy usein myös melko uusia käytettyjä autoja. Internetin välityksellä autoihin voi tutustua etukäteen ennen kuin matkustaa paikan päälle. Lisäksi kannattaa perehtyä huolellisesti autokaupan vaiheisiin sekä asiakirjoihin.
Auton tuonti Saksasta on yleisesti ottaen turvallista. Saksassa autot ovat hyväkuntoisia ja yleensä vähemmän ajettuja kuin Suomessa. Matkaan kannattaa valmistautua huolellisesti ja tutustua ostettavaan autoon sekä tarvittaviin asiakirjoihin. Kun valmistelut tekee huolella, ei ongelmia pitäisi tulla.
Lainahakemuksen täyttäminen ei velvoita vastaanottamaan lainaa. Kilpailuta jopa 30 pankkia turvallisesti verkossa.
Kilpailuta lainat helposti netissä!
Kilpailuta yli 30 pankin ja rahoitusyhtiön lainat Nordic Bank lainavertailun avulla ilmaiseksi ja ilman sitoutumista. Täytä lainahakemus.
Mitä auton tuonti Saksasta maksaa?
Moni lähtee hakemaan autoa Saksasta halvempien hintojen vuoksi. Autojen hinnat voivat olla Saksassa jopa tuhansia euroja halvemmat Suomeen verrattuna. Myös Suomen autoveron jälkeen säästö saattaa olla yllättävän suuri.
Kaikenlaisia autoja ei kuitenkaan välttämättä kannata hakea Saksasta. Tavallisista, muutaman vuoden vanhoista autoista ei yleensä synny merkittävästi säästöjä Suomen autoveron vuoksi. Auton hinnan lisäksi pitää laskea auton hakemisesta aiheutuvat matkakulut, polttoainekulut, hotelliyöpymiset sekä rekisteröinti- ja vakuutusmaksut. Nämä kaikki pitää ottaa huomioon, kun harkitsee auton tuontia Saksasta.
Saksasta kannattaa tuoda etenkin arvostettujen merkkien autoja sekä harvinaisia ja huippuvarusteltuja autoja. Esimerkiksi BMW tai Audi on usein kannattavaa ostaa Saksasta. Huomaa kuitenkin, että autojen suuret päästöt vaikuttavat verotukseen. Sen vuoksi suuripäästöisen auton tuonti Saksasta ei tavallisesti ole kannattavaa taloudellisesti. Sen sijaan arvostettujen automerkkien hybridimallien tuonti Saksasta tulee usein halvemmaksi kuin Suomesta ostaminen.
Harvinaiset autot kannattaa ostaa Saksasta, koska siellä niiden hinnat voivat olla jopa kymmeniä tuhansia euroja matalammat kuin Suomessa. Tai jos haluat auton kaikilla herkuilla, on auton tuonti Saksasta hyvä vaihtoehto. Koska autojen hinnat ovat Saksassa edullisemmat, autojen lisävarusteisiin käytetään siellä tavallisesti enemmän rahaa kuin Suomessa.
Virhevastuulaki on voimassa, jos myyjänä on autoliike
Virhevastuulaki ei ole voimassa, jos kyseessä on kahden yksityishenkilön tai kahden yrityksen välinen kauppa. Virhevastuulaki on voimassa vain, jos uusi tai käytetty auto ostetaan autoliikkeestä ja ostajana on yksityishenkilö.
Myyjäliike on kaksi vuotta vastuussa autossa myyntihetkellä olleista virheistä. Kun kyseessä on käytetty auto, on virhevastuun pituus vuoden mittainen. Jos autossa ilmenee jokin vika puolen vuoden sisällä kaupanteosta, voidaan olettaa, että vika on ollut autossa jo ostohetkellä. Tällaisessa tilanteessa on myyjäliikkeellä on vastuu korjata vika, ellei liike pysty todistamaan vian tulleen vasta kaupanteon jälkeen. Kun auton ostamisesta on kulunut yli puoli vuotta, pitää ostajan itse pystyä todistamaan, että virhe on ollut autossa jo luovutushetkellä.
Autossa ilmennyt vika voi johtaa kaupan purkamiseen. Myyjällä on myös oikeus korjata auto. Jos vika ei korjaannu kahdella korjauskerralla, voi ostaja vaatia kauppahinnan alentamista tai kaupan purkua.
Muista ainakin nämä, kun tuot auton Saksasta
Kun olet tehnyt päätöksen budjetista ja valinnut sopivan automerkin ja -mallin, päätä vielä lähdetkö autonhakumatkalle itse vai ulkoistatko hankinnan. Jos päätät lähteä matkaan itse, tutustu tarjolla oleviin autoihin huolellisesti. Netistä löytyy monia sivustoja, joilla myydään autoja. Osta matkaliput, sovi näytöt myyjien kanssa ja järjestä muut käytännön asiat.
Kun olet tapaamisessa myyjän kanssa, tarkista auto huolellisesti. Jos ostat auton yksityiseltä, olet itse vastuussa auton kunnon tarkastamisesta. Vie auto kuntotarkastukseen ja laatikaa kauppakirja yhdessä myyjän kanssa. Rekisteritoimistossa käynti on pakollinen. Siellä varmistetaan, että auto on sama kuin papereissa ja auto siirtyy nimiisi. Autolle pitää myös hankkia vakuutus, joka on voimassa jo Saksassa.
Autosta pitää tehdä käyttöönottoilmoitus tullille, kun saavut takaisin Suomeen. Lisäksi siitä pitää tehdä autoveroilmoitus Verohallinnolle. Ilmoitus pitää tehdä viiden päivän sisällä. Maksa vielä autovero ja vie auto rekisteröintikatsastukseen.
Kilpailuta tuontiauton rahoitus Nordic Bankista
Kun aiot tuoda auton Saksasta, kilpailuta vakuudettomat autolainat Nordic Bankissa. Kilpailuttamalla voit löytää edullisen lainan ja voit säästää huomattavia summia rahaa. Nordic Bank on suomalainen lainavertailupalvelu, jossa saat vertailtua jopa yli 30 lainantarjoajaa yhdellä maksuttomalla hakemuksella. Voit yhdistää samaan lainaan kaikki auton hankinnan kulut: auton hinta, matkakulut Saksaan, autoverot, vakuutukset, rekisteröintikulut jne.
Täytä yksi helppo lainahakemus nettisivuillamme, niin alat jo parissa minuutissa saada lainatarjouksia sähköpostiisi. Tarjoukset tulevat näkyviin myös palveluumme, jossa ne järjestyvät automaattisesti pienimmän koron mukaan. Näin näet heti yhdellä nopealla silmäyksellä, missä tarjouksessa on matalin korko.
Voit hakea lainaa ilman vakuuksia Nordic Bankin kautta 500-70 000 euroa. Laina-aika on 1-15 vuotta. Autolainalaskurin avulla voit arvioida omaan talouteesi sopivan maksuajan autolle. Lainaa voi hakea kuka tahansa täysi-ikäinen, jolla on puhtaat luottotiedot sekä säännölliset palkka- tai eläketulot.
Lainahakemuksen tekeminen ja tarjousten katsominen ei velvoita ottamaan lainaa. Voit siis aivan huoletta tehdä hakemuksen ja kilpailuttaa autorahoituksen helposti netin kautta. Tee lopullinen päätös lainan nostamisesta vasta sitten, kun olet tutustunut tarjouksiin.
Lainarahat maksetaan tilille jopa saman työpäivän aikana lainatarjouksen hyväksymisen jälkeen. Voit rahoittaa näin siis autokaupan yksityiseltä, liikkeestä tai ulkomailta ostettaessa. Lainaa maksetaan takaisin kuukausittain.
Auton tuonti Saksasta – usein kysytyt kysymykset:
Miten Saksasta ostettavan auton voi rahoittaa?
Voit hakea vakuudettoman autolainan, jolla maksat Saksasta tuotavan auton. Kilpailuta autolainat Nordic Bankissa, niin löydät edullisen vaihtoehdon. Vakuudettomaan lainaan voit yhdistää kätevästi kaikki auton hankinnan kulut: auton hinta, autovero, matka Saksaan, vakuutukset, rekisteröintimaksut jne.
Miten ostaa auto osamaksulla Saksasta?
Ota vakuudeton laina Nordic Bankin kautta. Näin saat pilkottua autolainan mukavasti pienempiin osiin. Voit yhdistää samaan lainaan kaikki auton hankinnan kulut: auton hinta, autovero, matka Saksaan, vakuutukset, rekisteröintimaksut jne.
Mistä edullinen autorahoitus tuontiautolle?
Kilpailuta autolainat Nordic Bankissa, niin voit löytää edullisen rahoituksen autolle. Tavoitat yhdellä ilmaisella hakemuksella jopa yli 30 luotonmyöntäjää. Vakuudettomaan autolainaan voit sisällyttää kaikki auton hankintakulut, kuten auton kauppahinnan, matkakulut, autoveron ja rekisteröintimaksut.
Mikä on hyvä autorahoituksen korko?
Korot vaihtelevat luotonmyöntäjän mukaan. Lisäksi jokainen lainatarjous on henkilökohtainen ja riippuu omista tiedoista. Kun kilpailutat lainat, löydät mahdollisimman edullisen autolainan.
Mihin aikaan vuodesta kannattaa ostaa auto?
Nykyään vuodenajoilla ei ole kovin suurta vaikutusta henkilöautojen hintoihin. Avoauto kannattaa ostaa talvella, koska kesällä kysyntä nostaa avoautojen hintoja.
Voiko autolainan yhdistää asuntolainaan?
Autolainaa ei voi yhdistää asuntolainaan. Verottaja ei hyväksy muiden lainojen yhdistämistä asuntolainaan, koska pelkästään asuntolaina oikeuttaa korkovähennykseen.
Voiko tuontiauton ostaa ilman käsirahaa?
Tuontiauto on helpointa ostaa rahalla. Ota vakuudeton autolaina autoa varten jo Suomessa, jotta voit maksaa auton kerralla auton myyjälle. Itse voit lyhentää vakuudetonta autolainaa kuin osamaksua, eikä käsirahaa tällöin tarvita.
Voiko autolainaa lyhentää nopeammin?
Kyllä, yleensä autolaina on mahdollista maksaa pois sovittua nopeammin. Laina kannattaa maksaa pois mahdollisimman nopeasti, koska sillä tavalla säästät korkokuluissa.
Voiko auton myydä kesken rahoituksen?
Jos auto on ostettu autoliikkeen rahoituksella, onnistuu auton myyminen helpoiten autoliikkeen kautta. Vakuudettomalla lainalla ostetun auton saa myydä milloin itse haluaa, kenelle haluaa.
Voiko auton ostaa toisen nimiin?
Auton omistajaksi voidaan merkitä useampi henkilö. Jos autoa käyttää pääasiallisesti joku toinen henkilö kuin auton omistaja, voidaan auton käyttäjä merkitä auton haltijaksi.
Paljonko saan autolainaa?
Nordic Bankin kautta voit hakea autolainaa 500 - 70 000 euroa. Kilpailuta autolaina nettisivuillamme, niin saat tietää, minkä verran sinun olisi mahdollista saada autolainaa tällä hetkellä.
Onko autorahoitus kulutusluotto?
Kyllä, autorahoitus on kulutusluotto, joka otetaan auton ostamista varten.
Kannattaako auton tuonti Saksasta?
Saksassa on hyvä käytettyjen autojen valikoima. Siellä autot ovat yleisesti ottaen hyväkuntoisia ja vähemmän ajettuja kuin Suomessa. Saksasta saa usein halvemmalla alle parin vuoden ikäisiä premium-merkkejä kuten BMW, Audi ja Mercedes-Benz. Autojen suuret päästöt vaikuttavat kuitenkin verotukseen, minkä vuoksi suuripäästöisen auton tuominen Saksasta ei välttämättä ole kannattavaa. Suurimman säästön saa siis vähäpäästöisestä autosta.
Saako Saksan vientikilvillä ajaa Suomessa?
Tavallisesti saksalaisilla vientikilvillä saa ajaa Suomessa korkeintaan viikon. Suomessa kannattaakin heti hankkia väliaikainen siirtolupa. Sillä saa ajaa siihen asti, kunnes saa lopullisen rekisterikilven.
Kannattaako Ruotsista hakea autoa?
Ruotsissa autot ovat tavallisesti paremmin pidettyjä ja niitä on huollettu useammin merkkihuollossa. Lisäksi autojen varustelutaso on Ruotsissa parempi kuin Suomessa. Auton tuominen Ruotsista saattaa siis olla järkevää, jos ostajalla on riittävät tiedot ja sopimukset tehdään kirjallisesti.
Miksi Suomessa autot ovat niin kalliita?
Suurin syy kalliisiin hintoihin on Suomen verotus.
Mitä maksaa auton tuonti Saksasta?
Kun haet auton itse, rahaa kuluu matkoihin ja yöpymisiin. Auton haun voi myös ulkoistaa yritykselle. Autolle pitää hankkia vakuutus, siitä pitää maksaa vero ja se pitää viedä rekisteröintikatsastukseen.
Miten ostaa auto Saksasta?
Autotarjontaan voi tutustua netissä. Kun sopivia vaihtoehtoja on löytynyt, sovi näytöt myyjien kanssa. Tarkista auton kunto huolellisesti. Hoida rekisteröintiasiat ja vakuutukset kuntoon ja maksa autovero.
Kannattaako sähköauton tuonti Saksasta?
Saksasta saa usein halvemmalla vähäpäästöisiä muutaman vuoden ikäisiä arvostettujen merkkien autoja. Ota kuitenkin huomioon, että sähköauton toimintasäde on lyhyempi kuin polttomoottoriauton, eikä latauspisteitä ole kaikkien reittien varrella. Paluumatka saattaa siis kestää kauemmin. Maahantuonnista ja rekisteröinnistä aiheutuu myös muita kuluja.
Pitääkö tuontiautosta maksaa alv?
Autosta pitää maksaa tulli ja maahantuonnin arvonlisävero, jos auto tuodaan EU:n ulkopuolelta.
Mistä katsoa Saksan autoja?
Saksassa myynnissä olevia autoja voi katsoa esimerkiksi autoscout24.de ja mobile.de -sivustoilta.
Mitä kannattaa katsoa käytetystä autosta?
Auton kunto kannattaa tarkistaa huolellisesti. Lisäksi pitää tutustua auton kolarihistoriaan, rekisteritietoihin, ajoneuvoveron suoritukseen sekä huoltokirjaan, jos sellainen on olemassa. Auto kannattaa koeajaa.