Autorahoitus, kun ostat auton yksityiseltä

Käytettyjen autojen kauppa käy kiivaana Suomessa. Maassamme myydään vuosittain yli 500 000 käytettyä autoa. Niistä merkittävä osa, yli 100 000 autokauppaa, tehdään kahden yksityshenkilön välillä.

Auton voi nykyään rahoittaa monella eri tavalla. Karkeasti jaettuna vaihtoehdot ovat joko vakuudellisia tai vakuudettomia. Yksityishenkilöiden välisessä autokaupassa autolaina on tavallisesti paras vaihtoehto.

Yksityiset myyjät haluavat tavallisesti saada koko summan kerralla, eikä osamaksumahdollisuutta yleensä ole. Siksi autorahoitus kannattaa hoitaa kuntoon jo etukäteen ja lähteä vasta sitten hieromaan kauppoja ja koeajamaan autoa.

Kun siis olet ostamassa autoa yksityiseltä ja tarvitset rahoituksen sitä varten, kilpailuta autolainat Nordic Bankissa. Voit kilpailuttaa lainat palvelussamme jopa 70 000 euroon saakka. Lainojen vertailu on erittäin helppoa. Sinun tarvitsee täyttää ainoastaan yksi lainahakemus ja voit sillä saada yhteensä jopa yli 30 lainatarjousta eri pankeista ja rahoitusyhtiöistä. Rahoja ei tarvitse odotella päiväkausia, vaan saat ne tilillesi parhaassa tapauksessa jo samana päivänä.

Autorahoitus yksityiseltä saattaa olla hankala järjestäytyä

Miksi kannattaa valita vakuudeton autolaina yksityiseltä ostettaessa?

Vakuudettomalla autolainalla voit ostaa auton mistä tahansa. Voit ostaa sen yksityiseltä myyjältä tai vaikka ulkomailta. Voit hakea juuri tarvitsemasi summan lainaa ja lähteä sitten koeajamaan kiinnostavaa myytävänä olevaa autoa.

Samassa lainahakemuksessa voit kätevästi hakea lainaa myös muita hankintoja varten. Jos tarvitset esimerkiksi peräkärryn autoon, voit hakea heti lainan joka kattaa molemmat hankinnat. Säästät rahaa, kun sinun ei tarvitse hakea kahta erillistä lainaa tai osamaksua, vaan sinulla on lyhennettävänä vain yksi kilpailutettu laina.

Lainan hakeminen on helppoa ja rahat saa tilille todella nopeasti. Täytä lainahakemus nettisivuillamme. Hakemuksessa kysytään henkilötietojasi sekä tietoja taloudellisesta tilanteestasi. Voit täyttää hakemuksen koska tahansa, mihin tahansa kellonaikaan. Rahat siirretään kuitenkin tavallisesti seuraavana arkipäivänä.

Kun ostat auton yksityiseltä lainalla, saat auton heti omiin nimiisi. Voit siis tehdä autolla mitä haluat. Saat myydä sen tai viedä sen ulkomaille lomareissulla. Jos taas ostat auton liikkeen rahoituksella, auto on rahoitusyhtiön nimissä, kunnes kaikki maksuerät on maksettu. Tämä hankaloittaa asioita, sillä et voi myydä autoa tai viedä sitä pois maasta ilman rahoitusyhtiön lupaa.

Vakuudettoman autorahoituksen takaisinmaksussa on joustoa. Laina-ajaksi sovitaan yleensä 1 – 15 vuotta. Voit silti maksaa lainan takaisin nopeammalla tahdilla tai vaikka yhdessä erässä, jos niin haluat. Tällä tavalla laina tulee sinulle halvemmaksi. Tavallisesti pitkäaikaisemmista lainoista voi myös saada hieman lyhennysvapaata, jos sellaiselle tulee joskus tarve.

Tarkista auton kunto ennen ostamista

Yksityishenkilöiden välisessä autokaupassa sovelletaan kauppalakia. Myyjä on vastuussa myymänsä auton kunnosta. Käytännössä kuitenkin esimerkiksi kaupan purkaminen voi olla hankalaa, jos autossa ilmenee jokin vika ostamisen jälkeen. Ostajan ja myyjän pitää päästä sopimukseen autokaupan perumisesta. Jos kyseessä on selkeästi tietoinen petos, on asia mahdollista viedä oikeuteen. Oikeusprosessit ovat kuitenkin pitkiä ja raskaita.

Ongelmien välttämiseksi auto on syytä tarkistaa huolellisesti ennen ostamista. Jos ostajalla itsellään ei ole riittävästi kokemusta ja tietoa autoista, mukaan kannattaa ottaa asiasta tietävä kaveri.

Auton historiasta voi ottaa selvää Trafin kautta. Sieltä löytyy tietoa esimerkiksi auton edellisistä omistajista. Jos omistajia on ollut epäilyttävän paljon, kannattaa selvittää mikä siihen on syynä. Välttämättä kyse ei ole siitä, että autossa olisi jotain vikaa. Esimerkiksi urheiluautojen ylläpito on kallista, joten autoa saatetaan pitää omistuksessa sen vuoksi vain vähän aikaa.

Kannattaa ottaa selvää myös auton huoltohistoriasta. Sitä voi selvittää sähköisestä tai paperisesta huoltokirjasta. Jos sellaisia ei ole, on luotettava myyjän sanaan.

Autolle voi myös tehdä kuntotarkastuksen, vähän samaan tapaan kuin asuntokaupan yhteydessä. Katsastusaseman tai autokorjaamon suorittamasta kuntotarkastuksesta hyötyy sekä ostaja että myyjä. Kyseessä on pieni kustannus, joka voi pelastaa myöhemmiltä paljon suuremmilta kuluilta ja vaivalta.

Auto kannattaa tarkastuttaa ennen ostamista yksityiseltä

Kilpailuta lainat helposti netissä!

Kilpailuta yli 30 pankin ja rahoitusyhtiön lainat Nordic Bank lainavertailun avulla ilmaiseksi ja ilman sitoutumista. Täytä lainahakemus.

Hae edullinen lainatarjous!

Lainahakemuksen täyttäminen ei velvoita vastaanottamaan lainaa. Kilpailuta jopa yli 30 pankkia turvallisesti verkossa.

Hae edullinen lainatarjous!

Lainahakemuksen täyttäminen ei velvoita vastaanottamaan lainaa. Kilpailuta jopa 30 pankkia turvallisesti verkossa.

Näin haet vakuudetonta autolainaa Nordic Bankista

Lainan hakeminen ja autorahoituksen kilpailutus Nordic Bankin kautta on erittäin helppoa. Sinun tarvitsee täyttää vain yksi ilmainen, helppo lainahakemus nettisivuillamme ja voit sillä saada useita lainatarjouksia yli 30 pankista ja rahoitusyhtiöstä.

Voit kilpailuttaa lainat lainavertailupalvelu Nordic Bankissa jopa 70 000 euroon saakka. Kilpailuttamalla voit löytää edullisen lainan ja säästää merkittäviä summia rahaa joka kuukausi.

Lähetettyäsi lainahakemuksen alat pian saada lainatarjouksia. Kaikki tarjoukset lähetetään sinulle sähköpostitse ja sen lisäksi voit vertailla niitä kirjautumalla verkkopalveluumme, jossa tarjoukset järjestyvät koron mukaan. Vertaile tarjouksia rauhassa. Usein ainakin osa niistä on voimassa monta viikkoa, joten sinulla on aikaa pohtia asiaa rauhassa.

Vakuudetonta lainaa voi hakea täysi-ikäinen, jolla on puhtaat luottotiedot ja vakaa tulot. Vakuuksia tai takaajia ei tarvita. Lainaa voi hakea myös yhdessä toisen henkilön kanssa. Yhdessä voitte saada suuremman lainan ja matalamman koron.

Usein kysyttyä autorahoituksesta:

Yksityiseltä voi ostaa auton autolainalla. Voit maksaa auton hinnan kerralla myyjälle ja saat itse lyhentää lainaasi erissä kuukausittain.

Autorahoitusta voi hakea täysi-ikäinen, jolla on puhtaat luottotiedot ja vakaat palkka- tai eläketulot. Autorahoitus voidaan myöntää, jos hakijan taloudellinen tilanne ja maksukyky on hyvä.

Kilpailuta autolainat Nordic Bankissa. Voit saada yhdellä täysin ilmaisella hakemuksella yhteensä jopa yli 30 lainatarjousta eri pankeista ja rahoitusyhtiöistä. Vertaile lainatarjoukset, valitse niistä paras ja allekirjoita lainasopimus verkkopankkitunnuksilla. Rahat saat tilille jopa samana arkipäivänä.

Kyllä voi. Tavallisesti laina-aika sovitaan 1 - 15 vuoden mittaiseksi lainan koosta riippuen. Lainan voi silti maksaa pois kerralla, jos niin haluat.

Usein auton saa halvemmalla, kun sen ostaa yksityiseltä. Ennen auton ostoa täytyy perehtyä sen historiaan ja kuntoon sekä tehdä koeajo. Jos ostajalla ei ole paljoa kokemusta ja tietämystä autoista, kannattaa mukaan ottaa asiasta tietävä kaveri.

Yksityiselläkin myyjällä on vastuu myymänsä auton kunnosta. Ostajalla voi olla oikeus purkaa kauppa, jos autossa ilmenee jokin vika. Virheestä on reklamoitava myyjää kohtuullisessa ajassa. Reklamointi ja virheen korjaamisesta sopiminen voi olla yksityishenkilön kanssa hankalampaa kuin autoliikkeen kanssa. Jos kyseessä on selkeä petos, asian voi viedä oikeuteen, mutta oikeusprosessit ovat pitkiä ja hankalia.

Jos auto on rahoitusyhtiön nimissä, sitä ei voi myydä itsenäisesti, vaan asiasta pitää sopia rahoitusyhtiön kanssa. Jos sen sijaan olet ostanut auton vakuudettomalla autolainalla, auto on sinun nimissäsi ja voit myydä sen vapaasti.

Vakuudeton autolaina on todella nopea, sillä rahat saa tilille parhaassa tapauksessa jo samana päivänä. Auton voi ostaa tällaisella lainalla mistä tahansa. Voit ostaa uuden liikkeestä tai käytetyn yksityiseltä. Kilpailutettu autolaina tulee usein halvemmaksi kuin autoliikkeen tarjoama rahoitus ja saat maksettua lainan erissä kuukausittain, aivan kuten osamaksun.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä:

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Tutustu evästekäytäntöömme.