Lainan hakeminen pankista yhteishakijan kanssa
Etenkin isoja lainasummia kannattaa hakea yhdessä toisen henkilön kanssa. Alle 10 000 euron lainaa voi hyvin hakea yksinkin. Ja toki sitä isompiakin summia voi hakea yksin, mutta lainan saamisen mahdollisuus kasvaa, jos lainaa hakee yhteishakijan kanssa.
Rinnakkaishakijan kanssa voitte saada lainaa pienemmällä korolla ja muutenkin paremmilla ehdoilla. Kun lainaa haetaan yhdessä, molemmat hakijat ovat vastuussa koko lainasummasta. Jos ensisijainen hakija ei pystykään maksamaan lainaa takaisin, vastuu siitä siirtyy kokonaisuudessaan rinnakkaishakijalle.
Yhteishakijaa koskevat samat ehdot kuin ensisijaista hakijaa. Molempien tulee siis olla täysi-ikäisiä, joilla on vakaat tulot ja puhtaat luottotiedot. Rinnakkaishakijasta voi olla hyötyä erityisesti silloin, kun pääasiallisella hakijalla on pienet tai epäsäännölliset tulot.
Laina pankista lainojen ja osamaksujen yhdistämiseen
Voit hakea eri pankeista lainaa myös osamaksujen ja muiden lainojen yhdistämiseen. Tällaista lainaa kutsutaan yhdistelylainaksi. Yhdistelylainan tarkoitus on yhdistää useampia pienempiä lainoja ja luottoja yhdeksi isommaksi lainaksi. Tällöin lainan hoitaminen on helpompaa ja kustannukset ovat pienemmät.
Yhdistelylainalla voidaan yhdistää kaikki vakuudettomat lainat, kuten osamaksut, kulutusluotot ja luottokorttivelat. Yhdistelyn ulkopuolelle jätetään yleensä vakuudelliset lainat, kuten asuntolaina, koska niissä on jo valmiiksi kohtuullinen korko. Tavallisesti yhdistettäviä lainoja on noin 5–15 kappaletta, mutta ei ole olemassa mitään sääntöä sen suhteen, kuinka monta lainaa voidaan yhdistää. Niitä voi olla tuota vähemmän tai enemmän. Ainoa yläraja koskee lainan kokonaismäärää, nimittäin yhdistelylainaa voi saada enintään 70 000 euroa ilman vakuuksia.
Voit maksimoida säästöt kilpailuttamalla yhdistelylainan. Käytännössä kilpailuttaminen tarkoittaa sitä, että pyydät lainatarjouksen monesta eri paikasta, vertailet tarjouksia ja valitset niistä halvimman. Kilpailuttaminen on helppoa, joten voit säästää paljon rahaa pienellä vaivalla. Seuraavaksi kerromme, miten yhdistelylainat ja muut lainat kilpailutetaan.
Miten kilpailutan pankin ja rahoitusyhtiöiden lainat?
Lainojen kilpailuttaminen tapahtuu sillä tavalla, että pyydät lainatarjouksen useista eri paikoista ja vertailet tarjouksia. Kun haet vakuudetonta lainaa, sinun ei tarvitse lähettää hakemusta erikseen jokaiseen rahoituslaitokseen, vaan voit saada kymmeniä tarjouksia yhdellä maksuttomalla hakemuksella Nordic Bankin nettisivuilla.
Pohdi ensin, mikä olisi tilanteeseesi sopiva lainasumma. Ota selvää kaikista hankinnasta aiheutuvista kuluista tai jos kyseessä on yhdistelylaina, laske yhteen kaikkien nykyisten lainojesi määrä. Täytä sitten lainahakemus nettisivuillamme. Hakemuksessa kysytään esimerkiksi henkilötietojasi sekä tietoja tuloistasi ja menoistasi ja tietysti lainan määrää ja rahojen käyttötarkoitusta. Muista, että voit hakea lainaa myös yhdessä rinnakkaishakijan kanssa.
Kun olet lähettänyt hakemuksen, alat saada ensimmäisiä tarjouksia tavallisesti jo muutaman minuutin kuluttua. Kaikki tarjoukset ovat saapuneet yleensä viimeistään kuuden tunnin sisällä. Saat kaikki tarjoukset sähköpostiisi ja sen lisäksi pääset tutustumaan niihin verkkopalvelussamme, jossa ne järjestyvät automaattisesti koron mukaan. Tämä ominaisuus helpottaa vertailua entisestään, sillä näet helposti missä tarjouksessa on matalin korko.
Kiinnitä tarjouksissa huomiota koron lisäksi todelliseen vuosikorkoon. Tuohon lukuun on laskettu sekä korko että kulut, joten se kertoo mitkä ovat lainan todelliset vuosittaiset kustannukset. Kiinnitä huomiota myös lainan määrään, takaisinmaksuaikaan sekä muihin ehtoihin.
Kun olet valinnut tarjouksista edullisimman ja parhaiten omiin tarpeisiisi sopivan vaihtoehdon, saat rahat tilillesi jo yhden arkipäivän kuluessa. Parhaassa tapauksessa ne siirretään jo samana päivänä.
Myös olemassaolevat lainat kannattaa kilpailuttaa ajoittain. Mitä isompi lainasumma on kyseessä, niin sitä isomman rahallisen säästön pienikin koron alennus saa aikaan. Lainan kilpailuttaminen ja siirtäminen toiseen pankkiin voi tuoda tuntuvia säästöjä.