Matkustaminen on monille tärkeä osa elämää. Se tarjoaa mahdollisuuden nähdä uusia paikkoja, tutustua erilaisiin kulttuureihin ja kerätä muistoja. Matkustaminen saattaa kuitenkin olla kallista, minkä vuoksi moni jättää unelmiensa matkan tekemättä. Matkan maksaminen osamaksulla tarjoaa ratkaisun tähän ongelmaan. Se mahdollistaa matkustamisen ilman, että kaikkia matkakuluja tarvitsee maksaa kerralla.
Näin voit rahoittaa lomamatkan
Matkan maksaminen osamaksulla toimii niin, että maksat matkan erissä ennen matkaa, sen aikana tai sen jälkeen. Monet matkanjärjestäjät tarjoavat osamaksuvaihtoehtoa. Matkan voi maksaa esimerkiksi kahdessa, kolmessa tai useammassa erässä. Lisäksi matkan maksaminen luottokortilla on yksi helppo ratkaisu – mutta ei kuitenkaan välttämättä halvin, koska luottokortin korot ovat usein korkeat.
Eri yritykset tarjoavat osamaksuja erilaisilla ehdoilla ja koroilla. Vaihtoehtoja kannattaa siis vertailla. Osamaksusopimuksen solmiminen on helppoa. Matka varataan normaalisti ja maksutavaksi valitaan osamaksu. Matkanjärjestäjät kutsuvat osamaksua eri nimillä. Sitä saatetaan kutsua esimerkiksi nettiluotoksi tai erämaksuksi.
Matkanjärjärjestäjien tarjoamien erämaksuvaihtoehtojen ja luottokortin lisäksi kannattaa tutustua myös erilaisiin vakuudettomiin lainoihin. Kilpailutettu vakuudeton laina tulee usein halvemmaksi kuin muut rahoitusvaihtoehdot. Vakuudettomalla lainalla matkan saa maksettua samalla tavalla osissa ja samaan lainaan voi yhdistää monia hankintoja ja lomareissun käyttörahaa.
Kulutusluotto on netistä haettava vakuudeton laina. Kyseessä on kertaluontoinen luotto, eli koko summa maksetaan kerralla tilille. Kulutusluotolla voit maksaa niin lentomatkoja, hotelleja kuin lomailun kuluja kohteessa. Voit itse räätälöidä oman reissusi ja varata lennot ja majoituksen erikseen. Tällä tavalla on myös mahdollisuus säästää rahaa. Tavallisesti valmiit matkapaketit ovat kalliimpia kuin itse suunnitellut matkat.
Jos kaipaat joustavampaa ratkaisua, on joustoluotto hyvä vaihtoehto. Se ei ole kertaluontoinen laina, vaan jatkuva luotto, jota voi nostaa omalle tilille osissa oman tarpeen mukaan. Luotto palautuu takaisin käyttöösi sitä mukaan, kun olet maksanut sitä takaisin. Joustoluotto on siis samantyyppinen kuin luottokortti mutta ilman fyysistä korttia.
Voit hakea joustoluottoa etukäteen ja nostaa sitä tilillesi tarpeen mukaan. Tämä on erinomainen ratkaisu, jos et ole vielä varma, millaisen lainasumman tarvitset. Voit ensin hakea joustoluoton ja vasta sitten tehdä matka- ja hotellivarauksia tai ottaa vaikka äkkilähdön.
Tällaiset rahoitusvaihtoehdot ovat erityisen hyödyllisiä niille, jotka haluavat toteuttaa unelmiensa lomamatkan, mutta eivät halua tai pysty maksamaan kaikkia matkakuluja kerralla. On tärkeää huomioida, että osamaksulla maksaminen voi tulla kalliimmaksi kuin kertamaksuna maksaminen, koska se sisältää lisäkustannuksia, esimerkiksi korkoja ja muita kuluja. Siksi onkin tärkeää vertailla eri rahoitusvaihtoehtoja huolellisesti.
Lomaile matkalainalla Suomessa tai ulkomailla
Lomalaina sopii monenlaisten matkojen rahoittamiseen. Voit toteuttaa unelmiesi lomamatkan niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Suomessa on monia ihania matkakohteita, jotka tarjoavat jokaiselle jotain. Isommissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, Tampereella ja Turussa, on erinomainen kulttuuritarjonta. Tutustu museoihin ja näyttelyihin tai käy katsomassa teatteriesityksiä. Mukava päivä on kiva päättää hyvään ateriaan ravintolassa ja yöuniin viihtyisässä hotellissa.
Hiihtokeskukset tarjoavat loistavat ja monipuoliset mahdollisuudet talviurheiluun. Laskettelun lisäksi voit esimerkiksi hiihtää, lumikenkäillä ja käydä huskysafarilla tai revontuliretkillä. Lapin tuntureilla saa nauttia upeista näkymistä ja siellä on paljon hyviä urheilumahdollisuuksia sekä kesällä että talvella.
Suomen saaristo on tunnettu kauniista maisemista ja rauhallisesta tunnelmasta. Saaristosta voi esimerkiksi vuokrata mökin tai maisemia voi ihailla risteilyllä matkalla Tukholmaan. Päivä Tukholmassa -risteily tarjoaa mukavan miniloman, jossa pääset piipahtamaan Tukholman keskustassa tutustumassa nähtävyyksiin tai shoppailemassa.
Helsingistä pääsee kätevästi Tallinnaan viihderisteilylle tai nopealle päiväreissulle. Matka taittuu nopeasti vain muutamassa tunnissa. Tallinnasta voi myös jatkaa eteenpäin esimerkiksi Riikaan omalla autolla tai julkisilla liikennevälineillä.
Jos Suomen lähialueet on jo nähty, on aika matkustaa jonnekin kauemmas. Euroopassa on monia upeita kaupunkeja, jotka ovat täynnä historiaa, kuten Rooma, Pariisi ja Lontoo. Upeista maisemista voi nauttia esimerkiksi Alpeilla tai Skotlannissa.
Aasiassa on kohteita joka lähtöön aina moderneista metropoleista idyllisiin saariin. Australia, Uusi-Seelanti ja Afrikka tarjoavat mahdollisuuden tutustua villiin luontoon. Pohjois- ja Etelä-Amerissa on monenlaisia matkakohteita suurkaupungeista luontokohteisiin.
Kisamatka on upea tilaisuus eri lajien fanien päästä näkemään suosikkijoukkueensa tai -urheilijansa livenä. Jääkiekko- ja jalkapallomatkat ja F1-sarjan seuraaminen paikan päällä ovat varmasti unohtumattomia elämyksiä.
Minne tahansa suuntaatkin seuraavalla lomalla, muista kilpailuttaa rahoitusvaihtoehdot. Kilpailutettu lomalaina on taloudellinen ja kätevä tapa rahoittaa lomat. Sillä voi maksaa niin lennot, majoituksen, ruoat kuin tuliaisetkin.
Kilpailuta lomalaina helposti ja nopeasti
Lomalainojen kilpailutus tapahtuu netissä yhdellä ilmaisella lainahakemuksella. Voit saada jopa yli 30 lainatarjousta eri pankeista ja rahoitusyhtiöistä. Saat siis yhdellä hakemuksella kattavan kuvan lainamarkkinoista. Lainan hakeminen ei maksa mitään eikä edellytä ottamaan lainaa. Voit rauhassa tutustua saamiisi lainatarjouksiin ja halutessasi hyväksyä niistä sopivimman verkkopankkitunnuksillasi.
Lainahakemukselle on hyvä lisätä myös yhteishakija silloin kuin se on mahdollista. Yhteishakijan kanssa lainaa voi saada enemmän ja paremmilla ehdoilla kuin yksin lainaa hakiessa, koska myös yhteishakijan tulot huomioidaan lainatarjousten pohjana.
Näin lainat kilpailutetaan:
1. Täytä lainahakemus Nordic Bankin nettisivuilla.
2. Vertaile lainatarjouksia.
3. Valitse paras lainatarjous, allekirjoita se verkkopankkitunnuksillasi ja nosta rahat tilillesi.
Kaikki tarjoukset lähetetään sähköpostiisi ja sen lisäksi voit tarkastella niitä kirjautumalla verkkopalveluumme, jossa ne järjestyvät automaattisesti koron mukaan. Tavallisesti ensimmäiset tarjoukset saapuvat jo parissa minuutissa, joten pääset melkein heti tutustumaan tarjouksiin. Yleensä kaikki tarjoukset ovat saapuneet noin kuuden tunnin sisällä, mutta jos asialla ei ole kovin kiire ja haluat niin sanotusti pelata varman päälle, voit odotella vuorokauden, jotta kaikki tarjoukset ehtivät varmasti tulla perille.
Kilpailuta lainat helposti netissä!
Kilpailuta yli 30 pankin ja rahoitusyhtiön lainat Nordic Bank lainavertailun avulla ilmaiseksi ja ilman sitoutumista. Täytä lainahakemus.
Lainahakemuksen täyttäminen ei velvoita vastaanottamaan lainaa. Kilpailuta jopa 35 pankkia turvallisesti verkossa.
Lainat kannattaa kilpailuttaa Nordic Bankissa, koska:
- palvelu on ilmainen
- voit saada kymmeniä lainatarjouksia – säästät tuntuvasti rahaa valitsemalla edullisimman!
- voit hakea lainaa ilman vakuuksia jopa 70 000 euroa
- palvelu on sujuva ja helppokäyttöinen
- lainatarjouksia alkaa tulla pian
- verkkopalvelussamme tarjoukset järjestyvät koron mukaan
- lainahakemuksen tekeminen ja tarjousten katsominen ei velvoita ottamaan lainaa.
Usein kysytyt kysymykset matkan ostamisesta osamaksulla:
Voiko matkan maksaa osamaksulla?
Moni matkatoimisto tarjoaa osamaksumahdollisuutta, jossa saat esimerkiksi 3-12 kuukautta aikaa maksaa matkasi. Voit maksaa matkan osamaksulla myös ottamalla vakuudettoman lomalainan. Kilpailutettu laina on usein edullisin osamaksuvaihtoehto.
Mistä löydän edullisen lomalainan?
Kilpailuta lomalainat Nordic Bankin nettisivuilla. Voit saada yhdellä täysin ilmaisella hakemuksella jopa yli 30 lainatarjousta eri pankeista ja rahoituslaitoksista.
Miksi lomalaina kannattaa kilpailuttaa?
Lomalainojen korot ja kulut sekä lainaehdot vaihtelevat luotonmyöntäjän mukaan. Siksi kannattaa pyytää lainatarjous monesta eri paikasta. Kun vertailet tarjouksia, voit valita niiden joukosta edullisimman vaihtoehdon ja tällä tavalla säästää huomattavia summia rahaa.
Miten kilpailutan matkan rahoituksen?
Kilpailuta lomalainat Nordic Bankin lainavertailupalvelussa. Täytä yksi ilmainen, helppo hakemus nettisivuillamme, niin voit saada jopa yli 30 lainatarjousta eri rahoituslaitoksista. Kaikki tarjoukset lähetetään sähköpostiisi. Sen lisäksi näet ne kirjautumalla verkkopalveluumme, jossa tarjoukset järjestyvät automaattisesti koron mukaan. Vertaile tarjouksia huolellisesti ja kun olet valinnut niistä sopivan, saat rahat tilillesi jo yhdessä arkipäivässä.
Voiko lentolippuja maksaa osamaksulla?
Useat matkanjärjestäjät tarjoavat osamaksumahdollisuutta lentojen maksamiseen. Voit maksaa lennot myös kilpailutetulla lainalla, jolloin saat maksettua matkat erissä. Se saattaa olla matkanjärjestäjien osamaksua edullisempi vaihtoehto.