Anyfin

Huippusuosittu Anyfin tarjoaa kulutusluotoille halvempaa korkoa sekä taloudellista tukea. Syötä nykyisten lainojen tiedot sovellukseen, niin saat edullisemman yhdistelylainan.

Myös Nordic Bank tarjoaa yhdistelylainaa. Anyfiniin verraten, saat pidemmän laina-ajan ja lainaa jopa 70 000 euroon asti. Tee lainahakemus, vertaile eri rahoitusyhtiöiden yhdistelylainatarjoukset ja säästä!

Lue lisää Anyfinista alta.

Anyfin

Mikä on Anyfin?

Anyfin on perustettu vuonna 2017 Tukholmassa ja on laajentunut Suomeen vuonna 2019. Suomen ja Ruotsin lisäksi toimintaa on myös Norjassa ja Saksassa. Sovellusta on ladattu jo yli 500 000 kertaa. Anyfin toimii Etelä-Suomen aluehallintoviraston valvonnan alla.

Yrityksen toiminta perustuu siihen, että Anyfin maksaa vanhat velkasi pois ja tarjoaa oman vastineen paremmalla korolla. Perustamisen ideana on ollut usko, ettei finanssialalla pidetä tarpeeksi huolta kuluttajista ja siksi siihen tarvittiin parempi ratkaisu.

Anyfin on kehittynyt kokonaisvaltaiseksi talouden hallinnan kumppaniksi. Palveluita oman talouden hallintaan kehitetään jatkuvasti ja uusia ideoita tulee asiakkaiden talouden kehittämisen puolesta.

Miksi Anyfin?

Anyfin lupaa, ettei niillä ole piilotettuja kuluja ja pyrkivät välttämään pikavippiyrityksille tyypillistä piilotettuja ehtoja palveluissaan. Yritys haluaa olla rehellinen kuluttajille ja kertoa asiat suoraan.

Siksi Anyfin tarjoaa aina yksilöllisiä korkoja ja kuluja vain, jos hinnat voidaan saada matalemmaksi kuin mitä entisessä kulutusluotossasi on. Yritys takaa ettei uudessa laskussasi ole pidempää takaisinmaksuaikaa tai piilokuluja.

Sivuillaan Anyfin kertoo, että suomalaisten asiakkaiden luoton kustannuksia on saatu vähennettyä keskimäärin 41%. Toki jos maksat 20 euroa kuukaudessa ja Anyfin mahdollistaa kuukausihinnan 8 euroon, ei se tunnu suurelta luvulta. Kannattaa kuitenkin aina tarkastaa lainalaskelma, kuinka paljon luotto maksaa koko laina-aikana.

Hae edullinen lainatarjous!

Lainahakemuksen täyttäminen ei velvoita vastaanottamaan lainaa. Kilpailuta jopa 30 pankkia turvallisesti verkossa.

Hae edullinen lainatarjous!

Lainahakemuksen täyttäminen ei velvoita vastaanottamaan lainaa. Kilpailuta jopa 30 pankkia turvallisesti verkossa.

Kilpailuta lainat fiksusti!

Nordic Bank lainavertailupalvelun avulla kilpailutat yli 30 rahoitusyhtiötä, ilman sitoutumista.

Miten lainojen jälleenrahoitus toimii?

Jätä hakemus Anyfinille jälleenrahoituksesta ilmaiseksi. Anyfin ei anna lisää lainoja, vaan tavoitteena on saada alennettua luottosi kustannuksia ja helpottaa takaisinmaksua. Hakemus pitää tehdä erikseen jokaiselle laskullesi.

Jos Anyfin huomaa, että lainan kustannuksia voidaan pienentää, ollaan sinuun yhteydessä ja voit hyväksyä tarjouksen.

Hyväksytyn tarjouksen jälkeen Anyfin maksaa nykyisen luottosi kokonaisuudessaan pois lainanantajallesi muutaman arkipäivän kuluttua ja sen jälkeen luottosi siirtyy Anyfinille.

Jatkossa tiedät tasan tarkkaan missä laskusi on ja saat hyvällä omallatunnolla halvempaa laskujen maksamista Anyfinin kautta.

Jälleenrahoita lainat fiksusti

Kenelle Anyfin palvelut sopivat?

Anyfin tarjoaa ratkaisua kalliiden kulutusluottojen korkeita kuluja vastaan. Et voi edes saada Anyfiniltä tarjousta lainastasi, mikäli korkokuluja ei voida laskea matalammaksi.

Täydellinen asiakas Anyfinille on henkilö, joka on ottamassa itseään niskasta kiinni ja alkaa suunnittelemaan omaa talouttaan tarkemmin. Yksittäiset kulutusluotot voi myydä Anyfinille, jonka jälkeen omaa talouttaan voi alkaa parantamaan entiseen verrattuna.

Yleisiä kysymyksiä Anyfin palveluista:

Paljonko voin saada lainaa?

Anifiniltä on mahdollista saada lainaa 20 000 € saakka. Mikäli haluat kilpailuttaa samalla yli 30 muuta pankkia voit tehdä ilmaisen lainahakemuksen Nordic Bankin verkkosivuilla ja hakea lainatarjoukset 500 eurosta jopa 70 000 euroon saakka.

Kuka voi saada lainaa?

Nordic Bankin kautta lainaa voi hakea kuka tahansa vähintään 18-vuotias jolla säännölliset palkka- tai eläketulot, puhtaat luottotiedot sekä suomalainen henkilöturvatunnus.

Kuinka nopeasti lainarahat maksetaan tilille?

Lainarahat maksetaan tilille usein jo saman päivän aikana lainasopimuksen allekirjoittamisesta. Huomioithan, että suoritus tapahtuu aina arkisin toimistoaikoina.

Voinko maksaa lainan nopeammin takaisin?

Lainan voi aina suorittaa nopeammalla aikataululla pois. Jos haluat suorittaa lainan etuajassa, niin ole yhteydessä luotonmyöntäjään ja pyydä tarkka loppusumma. Maksamalla lainan pois ennenaikaisesti, maksat vähemmän tilinhoitokustannuksia ja korkoja. Selvitä ohjeet luotonmyöntäjältä ennen maksua.

Kuukausitilausten seuranta

Suoratoistopalveluihin rekisteröityminen on todella helppoa ja niiden unohtaminen on myös melkeinpä yhtä helppoa. Anyfinin palvelun avulla seuraat yhdestä näkymästä kaikkia kuukausittaisia tilauksiasi ja voit perua niitä mikäli et niitä enää tarvitse.

Sinullekin on varmasti tullut tilanne, että et välttämättä muista, että joku suoraveloituspalvelu on käytössä. Muistat palvelun vasta silloin, kun tilillä ei ole tarpeeksi rahaa ja sähköpostiin tulee muistutus maksutietojen päivittämisestä.

Käytössäsi voi olla monia suoratoistopalveluita, kuten Netflix, HBO Nordic, Spotify, Playstation + sekä monet muut palvelut, mitä välttämättä et ole käyttänyt edes pitkään aikaan ja maksat niistä turhaan. Mikset siirtäisi kaikkia yhteen näkymään? Anyfinilla kaikkien eri sovellusten seuranta on mahdollista. Helppoa!

Anyfin kotisivut

Budget Bootcamp

Anyfin on luonut psykologien avustuksella neljän viikon talouskurssin, jonka ideana on saada ihmisten taloudellinen hyvinvointi parempaan suuntaan. Neljän viikon aikana tilaaja saa vinkkejä oman talouden ja lompakon kunnon parantamiseksi.

Anyfin Bootcampin taustalla on ollut se, että suomalaisten velkaantumisaste on todella korkealla ja kulutusluottoja löytyy jo yli 16 miljardin euron verran. Sen vuoksi Anyfin halusi lanseerata mahdollisuuden auttaa ihmisiä pitämään huolta taloudestaan.

Neljän viikon aikana tulee monia erilaisia neuvoja, kuten:

Haasta talousfobia

Monelle saattaa tulla epämiellyttäviä hetkiä jos puhutaan rahasta. Tunnista milloin ajattelet näin ja kohtaa ajatuksesi. Oli se sitten postiluukusta putoava kirje tai niiden avaaminen ja maksaminen.

Käytä ankkurointia

Psykologinen keino saada enemmän, on niin sanottu ankkurointi. Tähtää korkeammalle, kuin mitä olisit alunperin halunnut esimerkiksi palkkaneuvottelussa, ja huomaat että tulet saamaan parempia tarjouksia.

Laske tuntipalkka

Mietitkö usein maksaako joku asia rahaa vai tunteja elämästäsi? Vertaa ostoksiasi tuntipalkkaasi. Jos esimerkiksi tienaat 15 euroa tunnissa, ei silloin 150 euron uudet kengät ole vain rahaa, vaan 10 tuntia elämästäsi.

Jätä tarjous väliin

Kokeile jättää ”hyvä” tarjous väliin. Seuraavalla kerralla kun näet hyvän tarjouksen ja koet pakottavaa tarvetta tehdä ostos – haasta itsesi ja jätä tilanne käyttämättä. Todennäköisesti et edes tarvitsisi tavaraa.

Luottosopimuksen ehdot

Anyfin takaa, etteivät he tarjoa lainaa, mikäli he eivät voi tarjota vanhaan luottoosi edullisempaa korkoa. Saat henkilökohtaisen hinnoittelun perusteella tarjouksen ennen hyväksymistä, mistä löydät kaiken tarvittavan tiedon kulurakenteesta.

Voit mennä lukemaan ehtoja etukäteen Anyfinin sivujen kautta, mutta oikeat luvut saat vasta näkyville lainasopimuksessasi. Paremmat ehdot ovat kuitenkin kuin edellisessä lainassasi, jos Anyfin sen on suostunut ottamaan itselleen.

Laina-aika ja määrä

Anyfin maksaa vanhat velkasi pois, jos Anyfin palvelun kautta voidaan tarjota parempi hinta.

Yksittäiselle asiakkaalle Anyfinin kautta voi saada lainaa 10-20 000 euroon asti ja laina-aika voi olla 2-120 kuukautta, mutta ei kuitenkaan pidempi takaisinmaksuaika, kun edellisessä lainassasi.

Takaisinmaksu

Kuukausilasku lähetetään aina kuukauden puolessa välissä ja se tulee maksaa kuukauden loppuun mennessä.

Voit kirjautua omille asiakassivuillesi tarkastelemaan avoimia laskuja.

Ennenaikainen maksaminen

Lainan voi maksaa yhdellä kertaa pois ja saat tehtyä sen ilman minkäänlaisia lisäkustannuksia. Velan saldo sekä maksutiedot löytyvät sovelluksesta tai voit ottaa myös yhteyttä suoraan asiakaspalveluun.

Anyfinin kilpailuttaminen

Anyfin on jo itsessään lainojen kilpailuttamista, sillä Anyfin ei osta luottosopimustasi pois, jollet voi saada lainaa halvemmaksi sitä kautta.

Nordic Bankin kautta voit kuitenkin kilpailuttaa itsellesi järjestelylainan, jolla voit maksaa yksittäiset laskut, osamaksut ja kulutusluotot pois käden käänteessä. Voit saada kauttamme jopa edullisempaa lainaa, kuin Anyfinilta.

Lainan hakeminen ei sido sinua mihinkään Nordic Bankin kautta, vaan voit miettiä lainatarjoukset saatuasi, että otatko lainaa vai et. Voit tietenkin testata myydä yksittäisen kulutusluottosi Anyfinin kautta ja sen jälkeen katsoa, jos Anyfin myöntää parempaa korkoa kuin Nordic Bankin kautta kilpailutettu laina.

Anyfin todellinen vuosikorko

Kuten aiemmin sanottu, Anyfin lupaa ettei osta lainaasi pois, jollei todellinen vuosikorko ole matalempi kuin tämänhetkisessä lainasopimuksessasi. Anyfin myöntää siis vain parempikorkoista lainaa, kuin mitä sinulla on ennestään.

Anyfin sivuilla on laskuesimerkki: Jos 1300 euron arvoinen laina siirretään Anyfinille, ja alkuperäinen nimelliskorko 18,88% laskee 12.5% ja 2 euron kuukausikulu lähtee pois, on silloin 24 kuukauden laina ajalle odotettavissa 13.24% entisen 18,88% sijaan.

Tiedon saat vain hakemalla

Saat selville uuden mahdollisen lainasi tiedot saat vain, jos haet Anyfin lainaa ja teet hakemuksen. Lainaa Anyfin myöntää vain, jos todellinen vuosikorko voi olla pienempi kuin mitä entisessä lainassasi oli.

Katso korkotasosi

Kokemuksia Anyfinista

Asiakkaiden kokemuksia Anyfinista löytyy tällä hetkellä pelkästään positiivisia. Anyfin lainan korko on aina olemassa olevien lainojen suhteen parempi ja palvelun avulla voit tehdä taloutesi hoitamisesta helpompaa.

Anyfin asiakaspalvelu on todella ystävällinen ja Anyfin on toiminut moitteettomasti jokaisen asiakkaansa kanssa. Sivustolla onkin tällä hetkellä lukematon määrä ihmisten omalla naamalla tehtyjä asiakastarinoita tukemaan palvelun kautta saatua hyötyä.

Huonoja puolia asiakkailta on tullut että lainan maksimisumma on liian pieni ja pankin toimintatapa on epäselvä. Jotkin asiakkaat eivät ole myöskään saanut lainaa Anyfiniltä, mutta silloin Anyfin on pitänyt lupauksensa, jos he eivät ole voineet tarjota parempaa korkoa ja pienempiä lainakustannuksia.

Anyfin verkkopalvelut

Anyfin toimii mobiilisovelluksen avulla paikassa kuin paikassa ja pääset tarkastelemaan kuukausitilauksiasi, lainojesi tietoja ja tekemään uusia hakemuksia lainojen maksamista varten.

Löydät kattavasti verkosta tietoa siitä, mitä Anyfin voi tarjota ja millaista lainaa Anyfinilta voi saada.

Löydät Anyfin kokemuksia sekä talouden vinkkejä blogien kautta verkosta.

Anyfin sovellus

Anyfin palvelun avulla voit käyttää vain yhtä sovellusta lainojesi hallinnointiin. Anyfin sovelluksen voit ladata App Storesta tai Google Play kaupasta.

Anyfin asiakaspalvelu

Anyfin asiakaspalvelu on avoinna arkisin klo 8-17 numerosta 09 42458800.

Chattipalvelu verkossa on avoinna arkisin klo 8-22 sekä viikonloppuisin klo 10-16.

Voit laittaa myös sähköpostia osoitteeseen [email protected] sekä kirjepostia osoitteeseen Anyfin AB filial i Finland, Bulevardi 21 00120 Helsinki.

Kilpailuta Anyfin netissä

Kilpailuta lainat Nordic Bankilla

Laina kannattaa kilpailuttaa ensiksi yhdellä matalakorkoisella yhdistelmälainalla, minkä jälkeen voit kokeilla Anyfinin tarjoamaa lainaa, jos sitä on mahdollista saada.

Valitse sopiva lainasumma, jonka avulla voit yhdistää korkeakuluiset kulutusluotot yhteen Nordic Bankin avulla kilpailutettuun yhdistelylainaan. Kilpailutamme kymmeniä lainantarjoajia sekä rahoituslaitoksia yhdellä lainahakemuksella.

Voit hakea lainaa Anyfiniltä vain 20 000 euroon asti, mutta Nordic Bank vie hakemuksen uudelle tasolle ja voit saada lainaa jopa 70 000 euroa. Kilpailutamme lainat monien pankkien kautta, joka takaa, että lainasi on edullinen ja varmasti markkinoiden paras.

Kilpailuta lainat fiksusti

Anyfin voi ostaa lainoja 20 000 euroon asti yhdeltä asiakkaalta. Saat tarjouksen Anyfin palvelusta, jos he voivat tarjota sinulle matalampaa todellista vuosikorkoa nykyiseen verrattuna.

Anyfin lainaa voi hakea henkilöt, joilla on olemassa olevia kulutusluottoja tai lainoja. Syötä vanhan lainasi tiedot Anyfiniin ja saat heidän kauttaan lainatarjouksen, mikäli he voivat tarjota edullisemman lainan vanhan tilalle.

Anyfinin rahoittajana toimii Erik Penser Bank, joka on perustettu jo vuonna 1994. Yleensä pitkään toimineet yritykset ovat luotettavia. Anyfin on myös auttanut monia suomalaisia lainojen yhdistämisessä ja siitä on paljon positiivisia asiakaskokemuksia netissä ja sosiaalisessa mediassa. Anyfin AB filial i Finland yritys toimii Suomessa aluehallintoviraston valvonnan alaisuudessa, joka takaa luotettavuuden.

Mikäli saat Anyfinilta lainatarjouksen, se on aina kannattavampi kuin nykyinen lainasi, koska he eivät ikinä myönnä kalliimpia lainoja asiakkailleen.

Anyfin ei myönnä uutta lainaa suoraan, joten paras tapa kilpailuttaa uusi laina on hakea sitä Nordic Bankilta. Kun olet saanut Nordic Bankilta lainan, voit myöhemmin kilpailuttaa lainasi Anyfin-palvelussa ja selvittää, saisitko heidän kauttaan vielä paremman lainan.

Anyfin jälleenrahoitusta voi saada, jos Anyfin voi tarjota lainasi todellista vuosikorkoa matalammaksi. Anyfin kertoo että lainan korko on varmasti matalampi, kuin aiempi lainasi. Saat tarkan tiedon lainasopimuksestasi.

Anyfin on tehnyt lainojen jälleenrahoittamisesta helppoa, voit ladata muun muassa App Storesta sovelluksen, minkä avulla kuvaat laskusi ja odotat vastausta onko lainasi mahdollista saada halvemmaksi.

Jos 1300 € arvoinen laina siirretään Anyfinille, missä on 18.88 % korko ja 2€ kuukausimaksu, voidaan uusi korko saada 12.5% ja 0€ kuukaudessa, on uusi kuukausimaksu 24 kuukauden laina-ajalle 61.5€, jolloin todellinen vuosikorko on 13.24%. Ainoastaan vanhojen lainojen uudelleenrahoittamista voidaan testata Anyfinillä ja saat selville minkälaiset hyödyt voit saada.

Arvostele palvelu: Anyfin

Klikkaa tähteä arvioidaksesi sen!

Keskiarvio: 4.5 / 5. Arvostelujen määrä: 2

Ei arvosteluita toistaiseksi! Ole ensimmäinen, joka arvioi tämän palvelun.