Velkojen järjesteleminen
Velkoja voi järjestellä eri tavoilla. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi kotikunnan sosiaalinen luotto, Takuusäätiön takaus järjestelylainaan ja yksityishenkilön velkajärjestely. Kaikki velat myös vanhentuvat tietyn ajan kuluessa.
Rahan säästäminen
Kun sinulla on hyvä taloudellinen puskuri, olet paremmin varautunut ikäviinkin yllätyksiin. Taloudellisen puskurin kerryttäminen vie toki aikaa ja vaatii pitkäjänteisyyttä. Siksi rahan säästäminen kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Pienistäkin tuloista voi saada hieman rahaa säästöön kuukausittain. Säästäminen ei ole ikinä turhaa, se kannattaa vaikka syrjään laitettava summa olisi vain muutaman kympin kuukaudessa.
Lainojen kilpailuttaminen
Pohdi lainan ottamista aina tarkkaan. Ota lainaa vain todelliseen tarpeeseen ja muista kilpailuttaa lainat ensin. Korot ja kulut vaihtelevat rahoituslaitoksesta riippuen. Voit säästää paljon rahaa, kun etsit mahdollisimman edullisen lainavaihtoehdon. Kilpailuttaminen on todella helppoa nykyään, kiitos lainavertailupalveluiden. Yhdellä hakemuksella voit saada jopa kymmeniä tarjouksia. Pienellä vaivalla voi saada paljon säästöjä. Voit lisätä lainahakemukselle myös yhteishakijan. Yhdessä voitte saada todennäköisemmin myönteisen lainapäätöksen. Yhteislainassa on yleensä myös edullisempi korko kuin yksin lainaa hakiessa.
Lainojen yhdistäminen
Toinen hyvä keino tasapainottaa taloudellista tilannetta, on lainojen yhdistäminen. On tavallista, että osamaksuja ja luottoja kertyy maksettavaksi useita samanaikaisesti. Tällaisessa tilanteessa pelkkiin lainojen korkoihin ja kuluihin menee paljon rahaa joka kuukausi. Usein asiakas hyötyy yhdistelylainasta, sillä sen ansiosta hänelle jää maksettavaksi vain yksi laina.