Täytä hakemus

Lainanotossa ei ole mitään uutta, mutta joskus saatat yhtäkkiä joutua tilanteeseen, jossa velvoitteita lainanantajaa kohtaan ei ole enää mahdollista täyttää. On hyödyllistä valmistautua tällaiseen tilanteeseen ja miettiä etukäteen varma toimintasuunnitelma, jotta et käyttäytyisi väärin, edes vahingossa.

1. Älä tunne häpeää!

Velka on monelle häpeä, eikä siitä uskalleta puhua. Velkaantunut saattaa pelätä leimautumista henkilöksi, joka ei osaa hoitaa raha-asioitaan. Velkaantumista ei kuitenkaan pidä hävetä.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun velka on ylittänyt maksukyvyn, kannattaa unohtaa häpeä ja alkaa toimenpiteisiin oman ja mahdollisesti perheen taloudellisen tilanteen pelastamiseksi! Muista, ettet ole tilanteessa yksin – vuosina 2009-2019 Suomessa oli 387 000 maksuhäiriöistä.1 Tee itsellesi suunnitelma, että pääset pois tuosta joukosta.

2. Älä ota uutta lainaa!

Päällekkäisiä lainoja voi olla useita. Niistä koituvat korot ja lainanhoitokulut voivat nostaa kuukausierät pilviin. Jotta pääset eteenpäin kohti parempaa taloudellista hyvinvointia, älä ota enää uutta lainaa tai osamaksua, vaan ala maksaa vanhoja pois kalleimmasta lainasta aloittaen! Esimerkiksi suurempikorkoista kulutusluottoa kannattaa maksaa isommalla erällä kuin matalakorkoista asuntolainaa. Asuntolainan kuukausierä on usein myös neuvoteltavissa alemmaksi. Asuntolainaan on neuvoteltavissa usein myös lyhennysvapaita. Lyhennysvapaan aikana vapautuu pääomaa korkeampikorkoisten velkojen maksuun!

3. Älä myöhästy maksujen kanssa!

Velkojat eivät unohda velkaasi, joten velat on hyvä maksaa ajallaan. Myöhästymisistä maksat vain lisää myöhästymiskulujen muodossa ja pahimmillaan johtavat luottotietojen menetykseen ja ulosottoon. Jos et yksinkertaisesti pysty laskuasi maksamaan, neuvottele eräpäivää myöhemmäksi tai tee toisenlainen maksusuunnitelma velkojan kanssa. Velkojan intressi ei ole rankaista velallista, vaan saada rahansa takaisin. 

Yhdistä lainasi

Jos sinulla on useampi pienempi laina, luotto ja osamaksu, voit myös yhdistää lainasi yhdeksi suuremmaksi yhdistelylainaksi. Velkapääomasi on toki sama, mutta vältyt yksittäisten velkojen korko- ja lainanhoitokustannuksilta. Yhtä lainaa on myös helpompi hallita, kuin useampaa pientä. Yhteen isompaan kilpailutettuun yhdistelylainaan on monesti myös mahdollista saada edullisempi korkotarjous kuin moneen pieneen.

Yhdistämällä lainasi palvelumme kautta, voit pysyä paremmin perillä lainoistasi ja olla matkalla kohti taloudellisesti tasapainoisempaa ja huolettomampaa elämää.

Viite:

  1. Valtioneuvosto. Selvitys: Ylivelkaantuminen on lisääntynyt kaikilla tilastomittareilla. Tieto haettu 28.1.2021. Saatavilla: https://valtioneuvosto.fi/-/10616/selvitys-ylivelkaantuminen-on-lisaantynyt-kaikilla-tilastomittareilla

Lue lisää lainojen yhdistämisestä: