Mitä autotallin rakentaminen maksaa 2022?

Autotalli helpottaa arkea ja tuo lisää säilytystilaa. Aamuisin ei tarvitse käyttää aikaa auton puhdistamiseen lumesta, vaan tien päälle pääsee heti. Ulkoliikuntavälineet ja muut tavarat voi varastoida autotalliin, jolloin ne eivät vie tilaa kodin sisällä. Autotalliin voi rakentaa myös harrastetiloja, esimerkiksi oman kuntosalin. Autotalli nostaa kiinteistön arvoa, eli se on hyvä investointi.

Autotallin rakentaminen maksaa keskimäärin noin 700–800 e/m². Tämä sisältää perustukset, pystytyksen ja muut kustannukset. Rakentamisen kustannukset ovat nousseet, mutta kustannuksiin voi vaikuttaa jonkin verran omilla valinnoilla. Itse tekemällä ja autotallin koosta ja varustelutasosta tinkimällä voi säästää rakentamisen kustannuksissa. Liikaa ei silti kannata pihistellä. Autotalli kannattaa rakentaa riittävän suureksi, jotta autoon meneminen ja sieltä pois nouseminen käy vaivattomasti.

Aivan kuten omakotitalon myös autotallin voi hankkia valmiina avaimet käteen -periaatteella. Tällainen ratkaisu on hyvä, jos arvostat helppoutta ja vaivattomuutta. Valmiiden autotallien hinnat ovat tavallisesti noin 800–1500 e/m². Neliöhinta voi kivuta jopa yli 2000 euroon, jos autotallista tehdään oikein luksusversio, jossa on lämmitys, keittiö, wifi ja muita mukavuuksia.

Autotallin rakentaminen hinta

Mitkä asiat vaikuttavat rakentamisen kustannuksiin?

Autotallin koko
Autotallin koko riippuu autojen määrästä ja siitä, halutaanko sinne myös harrastustiloja ja varastotilaa. Tavallisesti yhden auton autotallin koko on noin 20–50 m² ja kahden auton noin 30–90 m². Autotallin koon pitää olla sellainen, että autoon sisälle ja autosta pois mahtuu vaivattomasti. Huomioi siis suunnittelussa oman autosi yksilölliset mitat.

Lisäksi tallin päätyyn tai viereen voi sijoittaa varastoja tai harrastetilaa. Esimerkiksi oma kuntosali tai miesluola olisi varmasti mieluinen ja näille olisi käyttöä. Pohdi myös, pitääkö autotallissa mahtua tekemään jotain, esimerkiksi korjaamaan autoa. Haluatko säilyttää tallin sisällä jotain? Tällöin seinille voi laittaa hyllyjä.

Tulevatko kaikki autot talliin, vai osa katokseen
Jos autotallia ollaan rakentamassa useammalle kuin yhdelle autolle, kannattaa miettiä, halutaanko kaikkia autoja säilyttää sisällä tallissa, vai olisiko vain yhdelle autolle paikka tallissa ja muille pihalla katoksessa.

Tuleeko autotallista lämmin, kylmä vai puolilämmin
Toisille riittää, että auto on sateelta suojassa. Tällöin riittää kylmä autotalli tai autokatos. Toiset taas tarvitsevat lämpimän tilan esimerkiksi tavaroiden varastointia tai harrastuksia varten. Tallin voi rakentaa tasalämpöiseksi tai sellaiseksi, että lämpötilaa voi nostaa tarvittaessa. Käyttölämpötila vaikuttaa eristys- ja lämmitysratkaisuihin.

Jos tallissa säilytetään autoa säännöllisesti, pitää siellä olla lattiakaivo. Lisäksi pitää varmistaa, että tallin tuuletus on hyvä. Näin sisäilmankosteus pysyy matalana eikä auto ala ruostua.

Yhdistetäänkö talliin muita tiloja, kuten varasto- tai harrastetilaa
Nämä päätökset vaikuttavat sekä autotallin kokoon että lämmitykseen. Harrastuksia varten tarvitaan todennäköisesti lämmin tila. Säilytystilatkin kannattaa suunnitella huolella. Mieti, mitä aiot varastoida autotalliin. Tila kannattaa suunnitella riittävän suureksi, jotta sinne mahtuu kaikki tarvittava. Seinille voi kiinnittää hyllyjä.

Autotallin varustelutaso
Varusteluista tinkimällä voi säästää rakennuskustannuksissa. Liikaa ei silti kannata säästellä, sillä autotallin pitäisi olla käytännöllinen ja vastata asukkaiden tarpeita. Autotalli kannattaa suunnitella huolella ja pyrkiä heti sijoittamaan sinne kaikki tarvittavat toiminnot.

Autotalliin kannattaa laittaa käytännöllinen taite- tai kippiovi. Tällaiset ovet eivät vie tilaa ja ne avautuvat helposti. Esimerkiksi lumi ei estä niiden toimimista.

Vesipisteestä voi olla hyötyä autotallissa, vaikka autoa ei pestäisikään siellä. Vesipistettä voi hyödyntää esimerkiksi kukkien kastelussa ja siitä saattaa olla hyötyä, jos talliin tulee harrastetiloja.

Harrastamiselle kannattaa varata riittävästi tilaa. Autotalliin voi sijoittaa hyvän työtason ja säilytystiloja tarvikkeille ja työkaluille. Vaihtorenkaat voi ripustaa seinälle koukuilla, jolloin lattiapintaa jää enemmän vapaaksi muihin tarkoituksiin. Lisäksi autotalliin kannattaa hommata oma pölynimuri, jolla hoituu sekä auton että tallin siivous.

Tarvitaanko autotallin rakentamiseen lupia?

Isompaa, lämmitettävää autotallia varten tarvitaan rakennuslupa. Lisäksi suurille autotalleille pitää hankkia energiatodistus.

Autokatos tai kylmä autotalli saatetaan luokitella rakennelmaksi eikä rakennukseksi. Tällöin rakentamiseen riittää pelkkä toimenpidelupa. Nämä asiat kuitenkin vaihtelevat paikkakunnittain, joten kannattaa tarkistaa asia oman kunnan rakennusvalvonnasta.

Kilpailuta lainat fiksusti!

Nordic Bank lainavertailupalvelun avulla kilpailutat yli 30 rahoitusyhtiötä, ilman sitoutumista.

Hae edullinen lainatarjous!

Lainahakemuksen täyttäminen ei velvoita vastaanottamaan lainaa. Kilpailuta jopa yli 30 pankkia turvallisesti verkossa.

Hae edullinen lainatarjous!

Lainahakemuksen täyttäminen ei velvoita vastaanottamaan lainaa. Kilpailuta jopa 30 pankkia turvallisesti verkossa.

Kilpailuta rakennuslainat Nordic Bankissa

Voit hakea rakennuslainaa lainavertailupalvelu Nordic Bankin kautta, jos olet täysi-ikäinen ja sinulla on puhtaat luottotiedot sekä säännölliset palkka- tai eläketulot. Rakennuslainaa voi hakea myös yhdessä toisen henkilön kanssa. Yhdessä voitte saada suuremman lainasumman ja matalamman koron.

Täytä ilmainen lainahakemus nettisivuillamme. Voit yhdellä hakemuksella saada jopa yli 30 lainatarjousta eri pankeista ja rahoitusyhtiöistä. Voit säästää huomattavia summia rahaa, kun kilpailutat rakennuslainat palvelussamme ja valitset matalakorkoisen lainan. Korkea korko voi tarkoittaa suuressa lainassa jopa tuhansia euroja enemmän maksettavaa sinulle. Siksi lainojen vertailu on tärkeää.

Vakuudetonta lainaa on helppo hakea. Et tarvitse ollenkaan vakuuksia tai takaajia. Saat rahat tilillesi jo yhden työpäivän kuluessa, parhaassa tapauksessa jo samana päivänä. Meidän kauttamme voit hakea lainaa autotallin rakentamista varten 500–70 000 euroa. Takaisinmaksuaika on 1–15 vuotta.

Kilpailuta rakennuslainat

Usein kysytyt kysymykset autotallin rakentamisesta:

Keskimäärin autotallin rakentaminen maksaa noin 700–800 e/m². Valmis autotallipaketti avaimet käteen -periaatteella maksaa tavallisesti noin 800–1500 e/m². Autotallin hintaan vaikuttaa esimerkiksi tallin koko ja muoto, varustelut, varasto- tai harrastetilat, sekä se onko kyseessä lämmin vai kylmä tila.

Keskimäärin autokatoksen rakennuttaminen maksaa noin 7000–30 000 euroa. Hintaan vaikuttaa esimerkiksi katoksen koko ja varustelutaso.

Lämpimän autotallin rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa. Kylmän autotallin tai autokatoksen rakentamista varten ei välttämättä tarvita rakennuslupaa, vaan pelkkä toimenpidelupa saattaa riittää. Tämä kuitenkin riippuu kunnasta, joten asia kannattaa tarkastaa oman kunnan rakennusvalvonnasta.

Autotallin koko riippuu yleensä autojen määrästä. Yhden auton tallin koko on noin 20–50 m², kahden noin 30–90 m². Tiloja saatetaan tarvita myös tavaroiden varastointiin tai harrastuksia varten.

Autotallin hintaan vaikuttaa esimerkiksi tallin koko, rakennukseen tulevat muut säilytys- tai harrastetilat sekä tehdäänkö autotallista kylmä vai lämmin.

Itse tekemällä ja varustelusta tinkimällä voi säästää. Hintaan vaikuttaa merkittävästi myös se, onko talli kylmää, lämmintä vai puolilämmintä tilaa. Autokatos on huomattavasti edullisempi rakentaa kuin autotalli.

Nordic Bankin kautta voit hakea rakennuslainaa ilman vakuuksia enintään jopa 70 000 euroa.

Kerrosala tarkoittaa rakennuksen pinta-alaa. Kerrosala mitataan ulkoseinän ulkopinnasta. Autokatoksen kiinteä sivuseinä luetaan kerrosalaan, mutta tavallisesti avonaisia katoksia ei lueta kerrosalaan.

Nordic Bankin kautta saat rakennuslainan ilman takaajia ja vakuuksia. Voit hakea rakennuslainaa enintään 70 000 euroa.

Pienen, kylmän autokatoksen rakentamiseen riittää tavallisesti pelkkä toimenpidelupa. Asia kannattaa vielä tarkistaa oman kunnan rakennusvalvonnasta.

Lainaturvavakuutus on yleensä hyvä olla olemassa, jos kyseessä on suuri ja pitkäaikainen laina.

Nordic Bankin kautta voit hakea rakennuslainaa ilman vakuuksia 500–70 000 euroa.

Velallinen hyötyy inflaatiosta, jos myös palkat nousevat ja korot pysyvät matalalla. Tällöin laina maksetaan pois reaalisesti pienemmällä summalla. Usein inflaation aikana myös korot nousevat, eli pitkäaikainen laina tulee kalliimmaksi kuin aiemmin.

Rakennuslainaa ei myönnetä, jos hakijalla on maksuhäiriömerkintä tai hänellä on jo paljon velkaa suhteessa tuloihin. Lainaa ei myönnetä välttämättä silloinkaan, jos hakijalla on kovin pienet tai epäsäännölliset tulot.

Tavallisesti lainan marginaali pysyy samana koko laina-ajan.

Kyllä, autotallin rakentamiseen voi hakea lainaa ilman vakuuksia. Nordic Bankin kautta voit saada rakennuslainaa enintään 70 000 euroa.

Monet rahoitusyhtiöt myöntävät vakuudettomia rakennuslainoja. Tee lainahakemus Nordic Bankissa, niin voit saada jopa yli 30 lainatarjousta eri pankeista ja rahoituslaitoksista.

Lainat kannattaa tavallisesti maksaa pois mahdollisimman nopeasti. Ylimääräisiä lyhennyksiä kannattaa tehdä, jos lyhennys kohdistuu lainan pääomaan.

Katso myös:

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Tutustu evästekäytäntöömme.